torstai 1. syyskuuta 2016

Elokuu

Elokuu tuli ja meni, ja nyt loppukuusta ilmakin on kääntynyt syksyiseksi. Tylsää, olisin vielä mielelläni hetken nauttinut edes vähän lämpimimmistä ilmoista, syksyä kun kestää ihan tarpeeksi pitkään kuitenkin. Mut pidetään peukkuja, että syyskuulle vielä riittäisi aurinkoisia päiviä.

Elokuun parasta ruokaa oli Pikku Roballa ravintola Oxissa. Oxia on hehkutettu monessa blogissa eikä turhaan, ihanaa ruokaa ja mahtava paikka! Lämmin suositus siis multakin muiden jatkoksi.


Käväisin tällä viikolla Roomassa. Sinällään siitä ei jäänyt paljon kerrottavaa, työmatka kun oli, ja päivät meni kokonaan duunin merkeissä, mut pari sanaa voisin jossain vaiheessa sanoa pakkaamisesti. Meni nimittäin vähän pieleen.


Mä oon yleensä tosi laiska lähtemään minnekään ja viihdyn ihan superhyvin kotona, mut elokuussa kävin katsomassa sekä Carolaa että Maija Vilkkumaata. Molemmat oli mahtavia.




Kuukauden paras aamukampa on Finnairin sovellus. 8 päivää Nykkiin! Hurraa!


1 kommentti: