lauantai 16. tammikuuta 2016

Mitä pakata kahden päivän työmatkalle

Mä oon ollut ehkä maailman huonoin pakkaaja. Mut Siperia opettaa, ja oon tässä kehittynyt muutaman viime vuoden aikana. Oon tästä täällä blogissakin kirjoittanut aiemmin, mutta koska pakkaaminen aiheuttaa mulle edelleen päänvaivaa joka kerta, kertaus on kai paikallaan.

Mähän olin nuorempana sellainen, että lyhyellekin matkalle pakkasin kaiken matkalaukuun, koska en osannut tai jaksanut miettiä etukäteen, mitä missäkin tilanteessa tarvin. Nykyään mukavuudenhalu on ajanut ohi, oon tajunnut, kuinka paljon helpompaa matkustaminen pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa on, kun ei tarvi mennen tulleen jonotella tai odotella, sitä kun liittyy lentomatkustamiseen muutenkin ihan tarpeeksi. 

Käväisin ennen joulua kahden päivän duunimatkalla Köpiksessä. Kaksi päivää on niin lyhyt aika, että käsimatkatavaroiden pitäisi riittää, mutta toisaalta yön yli reissuilla tarvitsee yllättävänkin paljon kaikenlaista. Ja nesteiden kanssa on aina sama päänsärky, niitä kun tarvii suunnilleen sen saman määrän, oli sit reissussa kaksi päivä tai viikon.

Yleisesti ottaen pakkaan muutaman päivän duunimatkalle aina kaksi alaosaa ja yläosia joka päivälle oman. Opin siitä kerrasta, kun ainoiden mukana olleiden housujen vetskari hajosi ekana päivänä :-) Yleensä mun alaosa on jotkut suorat housut, ja varalla sit farkut tai toisinpäin. Joskus, kuten tällä kertaa, jätin toisen alaosan kotiin, ja otin tokaksi päiväksi mekon. Tokalle päivälle mulla oli varavaihtoehtona neulepaita, jos en olisi ollut mekkotuulella.

Farkut: Aeropostale, jakku: RH, punainen huivi: Coach, mekko Cos, sininen huivi LV

Lisäksi meillä oli illallinen, jonne otin vielä tummanharmaan neulemekon. 

Matkustaisin mieluiten verkkareissa ja lenkkareissa, mut yleensä se ei oo mahdollista. Niinpä nytkin matkustin ekan kokouspäivän vaatteissa, paitsi kengät vaihdoin ballerinoista mustiin peruskorkkareihin kun pääsin perille.  Huiveja oli kaksi, molemmille päiville omansa ja kenkiä siis myös kahdet, kohtuullisen kuivan ja silloin vielä lämpimän sään johdosta ballerinat ja korkkarit. 

Mut sit ne nesteet. Mulla oli tällä kertaa mukana oikeastaan kaikki sellainen, mitä pakkaisin pidemmällekin duunimatkalle, joskus parin päivän reissulle saatan ottaa shampoon ja hoitoaineen sijaan matkakokoisen kuivashampoon, joka sekin siis suihkutettavana kuuluu nestepussiin.

Ja mitä sinne pussiin sit mahtui? Otin kaksi kuvaa, molemmilta puolilta ja melkein kaikki näissä näkyy. Vasemman puoleisessa kuvassa on alhalla vasemmalla hoitoaine matkapakkausessa, värivoide, kosteusvoide (toi pieni sininen) ja luomivärin pohjustusvoide. Keskellä poikittain on värillinen silmänympärysvoide, sen yläpuolella kynsilakka (näköjään mahtui tällä kertaa mukaan, yleensä en ota kyllä) ja väärinpäin Cliniquen seerumi. Bepanthenia käytän huulirasvana ja takana vilkkuva valkoinen tuubi on käsirasva.

Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy hiuslakka, hammastahna ja shampoo (toi liila). Tuolla pussissa on jossain vielä kasvovesi ja pieni pumppupullo lämpösuojaa, mutta ne taitaa olla jossain keskellä jumissa.

Lisäksi mulla on aina mukana meikinpoistoliinoja ja stick-dödö, jotka menevät turvatarkastuksessa läpi ihan meikkipussissa, kuten ripsivärit, eyelinerit, huulipunat sun muut kiinteät meikit. Kaikki edellämainitut pitäisi virallisten ohjeiden mukaan pakata nestepussiin, mutta mun kokemuksen mukaan ne menee kyllä läpi turvatarkastuksesta kassissakin. Joskus oon miettinyt, saako pinsettejä tai metallisia ripsentaivuttimia viedä käsimatkatavaroissa ja edelleen, kokemukseen perustuen saa.

Näin siis pakkasin joulukuussa. Kuten kuvista näkyy, matka oli aika rento, eikä kokouksissa varsinaisesti ollut pukukoodia. Ensi viikolla onkin sit vähän tiukempi paikka, kun oon reissussa 3 päivää, pukeutumiskoodi on business casual ja lisäksi meillä on juhlavampi illallinen. En siis vielä tiedä, mahtuuko kaikki tarvittava käsimatkatavaroihin vai pitääkö turvautua matkalaukkuun.

Ihanaa viikonlopun jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti