maanantai 28. joulukuuta 2015

Paluu arkeen

Jotenkin ajattelin viime viikolla, että tässähän on monta vapaapäivää tulossa, mut kuten tavallista, nehän meni ihan hujauksessa. Mähän olin siis jo tänään töissä, kuten kaikkina välipäivinä, joten paluu arkeen tulikin nopeasti. Toimistolla oli onneksi aika hiljaista, joten teoriassa olisi voinut saada paljonkin aikaan, mut täytyy tunnustaa, että olin vielä vähän joulutunnelmissa, aikaisen herätyksen takia vähän väsyksissä ja vähän tukkuinen, ilmeisesti miestä jo reilun viikon vaivannut flunssa on tarttunut muhunkin.

Joulun pyhät meni siis nopeasti ja meillä aika perinteisissä merkeissä. Aattona oltiin mun siskolla ja oli ihan superhauskaa. Lasten jouluilo on kyllä ihan vertaansa vailla, ja pakettien määrä oli taas ihan hurja. Lapsilla siis, meillä ei kamalasti aikuisille ole tapana ostaa lahjoja, mikä on hyvä, kun kaikilla on tavaraa omiksi tarpeiksi ja vähän ylikin.

Muuten sit oltiinkin ihan kotosalla, eikä tehty yhtään mitään. Paitsi mä ylitin itseni keittiössä, pidempään seuranneet tietää varmasti etten todellakaan oo mikään ehtoinen emäntä, mut paistelin meille ihan noin vaan aamiaiseksi lettuja ja sunnuntaina tein elämäni ekaa kertaa risottoa. Jännittävää. Siitä ehkä lisää myöhemmin, tuli nimittäin tosi hyvää.

Niin, ja lakkasinhan mä kynnetkin. Olin ostanut joskus aiemmin syksyllä Other Storiesista tummanvihreää, mun mielestä melkein mustaa kynsilakkaa, joka pulloa käännellessä taittui vähän eri sävyihin. Ja avot, kynsillä se olikin joulukuusen vihreää, kimalteilla höystettyä. Oh dear. Luulen, että suvun lapset osaavat arvostaa tätä enemmän kuin mä, eli kiertoon menee. Terkkuja vaan lasten äidille :-)
Mut jos kynsien lakkaus meni pieleen, jotain hauskaakin saatiin aikaiseksi, eli bongattiin talvilomaksi superhalvat lennot ja nyt alkaa kuviot hahmottua. Niistä lisää kunhan saadaan kaikki palaset kohdilleen.

Ihanaa vuoden vikaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti