sunnuntai 22. marraskuuta 2015

New York calling

Terkkuja ihanasta New Yorkista! Tultiin siis torstai-iltana ja kun päästiin Manhattanille, vettä tuli kuin saavista kaataen. Ei kiva. Oltiin suunniteltu, että kävellään vähän ympäriinsä ja mennään sit syömään, mutta ajatuksesta oli pakko luopua, kun puolen korttelin jälkeen meillä molemmilla oli housut polvista alaspäin aivan läpimärät. Mulla oli mukana (kuten yleensä aina) kertakäyttösadetakit, mut vettä tosiaan tuli niin reippaasti, että oli pakko luovuttaa unohtaa kävely ja mennä suoraan syömään.

Vaatteiden kastuminen oli pieni ongelma siinäkin mielessä, että meillä kummallakaan ei ollut kuin ne päällä olevat housut mukana (ei, en näköjään oppinut siitä kerrasta, kun työmatkalla housuista hajosi vetskari). Tosin tällä kertaa tää oli tietoinen riski, ostan täältä yleensä aina farkkuja ja sen takia ajattelin, et uskaltaudun yksillä housuilla matkaan. Mut mä olin heti aamulla lähdössä Woodburyyn, joten kiroilin mielessäni sitä, et joudun mahdollisesti lähtemään märillä vaatteilla.

Mut kuin ihmeen kaupalla housut kuivuivat yön aikana ja ekan illan jälkeen täällä onkin ollut tosi kivat säät. Aurinkoista ja melkein lämmintäkin noin vuodenaikaan nähden.
Minni Hiiri tauolla

Kuten yleensäkin, ollaan oltu liikenteessä molemmat päivät aamusta iltaan ja piipahdettu hotellissa vain nukkumassa. Ihan parasta! Lisää kuulumisia siis paremmalla ajalla, kun silmät pysyy auki.

Terkut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti