maanantai 26. tammikuuta 2015

Talviloma

Reilu kolme viikkoa lähtöön ja viimen alkaa kuviot hahmottua. Jihaa!

Mehän mietittiin talvilomaa pitkään ja hartaasti, mut loppujen lopuksi päädyttiin tuttuun ja turvalliseen. Mietittin lähinnä kaukoitää tai sit Karibian risteilyä, mut jokerina päädyttiin Floridaan. Kaukoitä jäi pois paitsi lentojen pituuden, myös sen takia, että oltais haluttu johonkin uuteen paikkaan ja tällä aikataululla ei ehditty tutustumaan ja miettimään tarpeeksi. Karibia taas jätettiin pois, kun risteilytarjonnassa ei ollut sellaista uutta ja ihmeellistä, mkä olisi heti herättänyt kiinnostuksen. Reititkin meille sopivina ajankohtina oli sellaisia, joilla ollaan aiemmin jo oltu.

Ratkaisu oli helppo, kun löydettiin hyvä lentotarjous. Finnair myi New Yorkin lentoja meille sopivana ajankohtana neljänsadan viidenkympin hintaan, ja Floridan pätkät siihen päälle oli satasen luokkaa, joten päätettiin aikalailla yllättäen sit tarttua tarjoukseen.

Koko paketti on nyt siis niin, että ensin lennetään Helsingisä Nykin kautta Miamiin, ollaan siellä vajaa viikko ja paluumatkalla vielä pysähdytään Nykkiin muutamaksi päiväksi. Kaikkineen ollaan reissussa matkoineen 11 päivää.

Hotellitkin saatiin (melkein) varattua eilen. Meillä on nimittäin se tilanne, että ollaan lähtöpäivänä perillä Miamissa vasta yhdentoista aikaan illalla, joten ekaksi yöksi ajateltiin varata joku lentokenttähotelli. Se on siis vielä varaamatta. Seuraavana päivänä suunnataan sit Fort Lauderdalen hujakoille, ja varattiin casinohotelli Seminolen intiaanireservaatista. Seminole Hard Rock Hotel & Casino siis. Mies pääsee pelamaan pokkaa ja mä voin makoilla auringossa uima-altaalla. Täydellinen ratkaisu meille siis, varsinkin kun Sawgrass Millskin on ihan lähietäisyydellä.




Kuvat: Booking.com

Muuten meillä ei sitten olekaan erityisiä suunnitelmia, eikä niitä varmaan tehdäkään. Oon aivan super-innoissani kyllä, että nään kohta auringon ja ulkona tarkenee ilman että pitää pukea puolet vaatevarastosta päälle.

Tällaisia suunnitelmia siis täällä. Lisää näistä matkahommistakin kirjoittelen, kunhan kuviot tästä vielä vähän hahmottuu.


4 kommenttia:

  1. Suunnitelmanne kuulostaa hyvältä! Voikun pääsisi itsekin. Kirjoitelkaa sitten paljon matkan päältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kyllä mä itsekin olen tosi tyytyväinen, että saatiin asia järjestykseen. Ja varmasti tulee juttuja matkalta!

      Poista
  2. Ihanaa! Ja mahtavan näköinen hotelli!
    E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo ihanalta näyttää munkin mielestä, toivottavasti on yhtä ihana oikeastikin!

      Poista