sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Polar Loop

Oon jo pidemmän aikaa ihmetellyt ja ihastellut kaikenlaisia aktiivisuusrannekkeita ja miettinyt, että olisiko niistä mulle mitään iloa. Tiedän, että normaalissa arjessa liikun liian useina päivinä liian vähän ja valitsen helposti auton tai hissin kävelemisen sijaan. Mua kiinnosti myös se, että motivoisiko ranneke oikeasti liikkumaan tavoitteellisemmin, kun päivän liikuntatavoite olisi napin painalluksen päässä.

Yllättäen sainkin lahjaksi Polar Loopin, jonka otin käyttöön muutama viikko sitten. En ollut itse perehtynyt rannekkeisiin millään lailla, joten mitään vertailua tarjolla olevien rannekkeiden suhteen en ollut tehnyt enkä siis myöskään tiennyt yhtään, mitä rannekkeelta voi odottaa tai mitä tietoja siitä saa, tai mitkä ovat eri rannekkeiden eroja. Ihan tarkkaan en siis tiennyt, mitä odottaa.



Polar Loopin mukana tulee ohjeiden lisäksi latauspiuha, jolla laitetta voi ladata tietokeneen usb-portissa. Pakettiin ei kuulu sähköpistokkeen latausosaa, mutta esimerkiksi iPhonen laturinjohdon sähköpistokeosaa voi käyttää.

Loopin käyttöönotto vaatii tietokoneelle asennettavan ohjelman, joka on mielestäni selkeä miinus. Sekä iPadille että iPhonelle löytyy sovellus, mutta käyttöönotto edellyttää myös tietokonetta. Tää oli vähän ärsyttävää, koska normaalissa elämässä pöyrin netissä lähinnä just tabletilla tai puhelimella, enkä tietokonetta käytä kuin duunissa. Duunikoneelle ei taas saa ladata mitään ohjelmia, joten onneksi meillä pölyttyy nurkassa vielä vähän käytetty pc, jonka ansiosta sain rekisteröidyttyä palveluun, tavoitteet määriteltyä ja rannekkeen käyttöön. 

Rekisteröitymisen jälkeen olenkin käyttänyt ainoastaan puhelimella toimivaa sovellusta, joka päivittyy automaattisesti. Sovelluksesta on helppo tarkistaa päivän saldot, ja kuten kuvasta näkyy, täällä on vietetty hyvin laiskaa sunnuntaita.



Parin viikon kokemuksella Loop on ollut ihan hauska lelu, kutta en sitten tiedä, onko sillä ollut oikeasti vaikutusta liikuntaani tai valintoihini. Plussaa ehdottomasti helppokäyttöisyydestä ja yksinkertaisesta sovelluksesta, miinusta taas siitä, että laite mittaa kävelyä ja aktiivista aikaa, mutta sinne ei voi ilman lisävarusteena saatavaa sykevyötä lisätä muita liikuntasuorituksia. Olisi kiva, jos salikäynnin tai jumpan voisi lisätä manuaalisesti tietoihin, jolloin kokonaistilastot olisivat enemmän oikeita.

Onko teillä kokemuksia aktiivisuusrannekkeista?

2 kommenttia:

  1. Olen tätä joskus kaupassa himoinnut, mutta ainakin toistaiseksi on jäänyt ostamatta, kun urheiluja tulee seurattua sykemittarin kanssa. Olisi kyllä varmasti hyvä arkiaktiivisuuden mittaamiseen ja motivoisi ehkä liikkumaan enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentista! Mä en oo ikinä käyttänyt sykevyötä, joten oon ihan noviisi kaikkien tällaisten mittarien kanssa. Toivon kans, että tällä saisi motivaatiota ihan normaalissa arjessa puristaa päivän liikunnat tavoitteeseen ja toistaiseksi se on ihan kivasti onnistunutkin, mutta nähtäväksi jää onko tästä pidempiaikaista iloa, vai lopahtaako innostus jossain vaiheessa.

      Kirjoittelen varmaan myöhemmin vähän päivitystä että miten on käynyt :-)

      Poista