sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Työsiirtola

Mun koti on muuttunut työsiirtolaksi. Tavallaan. Oon nimittäin koko päivän uurastanut sekalaisten kotihommien parissa, siivonnut, purkanut matkakamat ja sen sellaista. Suurimpana (ja toivottavasti eniten iloa tuottavana) urakkana oon perannut ja pakastanut 20 litraa mansikoita. Kyllä.

Kuten varmaan monet muutkin, oon tuskaillut huonoa mansikkasatoa tässä jo reilun viikon. Vaikka en muuten mitään mistään pakastamisesta ja säilömisestä ymmärrä, oon parina viime kesänä pakastanut mansikoita niin paljon kuin pakkaseen mahtuu. Teen joka aamu smootieta, joten marjoista riittää iloa pitkälle syksyyn.

Viime viikonloppuna ostin yhden laatikon ja ajattelin silloin, että varmaan hinnatkin tässä halpenee ja myöhemmin ehdin pakastaa lisää. Hätä oli jo viime viikolla suuri, kun mansikkalaatikkoja ei parilla kauppareissulla näkynyt ollenkaan ja lehdissäkin luki, että sato oli pieni ja kausi päättyi kuin seinään. Olin jo ihan paniikissa, et jääkö marjat pakastamatta, mutta onneksi tänään cittarista sain täydennettyä pakastinta! Laatikko maksoi 30 €, mikä ei kai varsinaisesti oo mikään halpa hinta, mutta kuitenkin halvempi kuin kaupan pakastealtaasta talvella saatavat kotimaiset marjat.

Niinpä tyytyväisenä ostin 2 laatikkoa ja oon niiden kanssa tuskaillut liiottelematta koko päivän. Marjat oli hyviä, ei siinä mitään, mut tosi pieniä, joten aikaa perkaamiseen meni oletettua enemmän. Mut nyt on urakka valmis ja pakkanen täynnä mansikoita syksyä varten. Oi onnea!


Huomenna alkaakin sit duunit ja elämä palailee normaaliin rytmiin. Ihanaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti