torstai 29. toukokuuta 2014

Punaiset pohjat

Nahkakenkien nahkapohjat - tuo ikuisuusongelma Suomen säissä. Nahkapohjathan kestävät äärimmäisen huonosti kosteutta ja sen takia monet, minä mukaanlukien, suosivat puolipohjien laittoa suutarilla. Joidenkin mielestä se pilaa kengät, mut itse olen toista koulukuntaa. Olenkin melkein kaikki nahkapohjaiset kenkäni kiikuttanut ensi töikseni suutarille, jotta voin käyttää niitä ilman, että aamulla tarvii miettiä sataako iltapäivällä.

Oma lukunsa on tietenkin Christian Louboutinin punapohjaiset kengät. Olen nähnyt netissä jos jonkinlaisia pohjavirityksiä, ja ties minkä värisiä. Vaikka itse mieluiten laitatankin nahkapohjiin kumipohjat, en sitäkään tekisi hinnalla millä hyvänsä. Onnekseni olen löytänyt Helsingistä suutarin, jolla on juuri oikean väristä pohjajuttua. Mitä se sitten onkaan nimeltään.


Ongelman kanssa painiville otin kuitenkin pari vertailukuvaa. Mustiin kenkiin on laitettu puolipohjat ja nudeihin ei. Molemmilla kengillä on kävelty ulkona, joten pohjat eivät ole enää ihan priimakunnossa, mutta näistä saa kuitenkin hyvin käsitystä siitä, miten pohjien laittaminen vaikuttaa kenkien ulkonäköön. Ja että myös Helsingissä on mahdollista saada Lubujen pohjat siististi myös Suomen vaativia sääolosuhteita paremmin kestäviksi.


Mun luottosuutari näissä kenkäasioissa on Tehtaankadulla sijaitseva Suutariliike Hyötytaito Ollila, jota voin kyllä lukuisien kokemusten jälkeen suositella lämpimästi. Puolipohjien laitto maksoi tuolla parinkympin luokkaa, joka mielestäni on erittäin kohtuullinen hinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti