tiistai 7. tammikuuta 2014

Fysioterapiaa

Kävin tänään fysioterapiassa kipeää olkapäätänä näyttämässä. Mullahan on siis olkapää oikutellut jo pari viikkoa ja viime viikkoisen lääkärissäkäynnin seurauksena sain lähetteen fyssarille. 

Ja hyvä että menin. Fyssari nimittäin katsoi selkääni ja totesi välittömästi, että mulla on oikea olkapää virheellisessä asennossa. Ei tarpeeksi takana, vaan jotenkin valahtanut eteen. Kuulemma yleistä päätetyötä tekevillä ja aiheuttaa sen, että sillä mun tulehtuneella jänteellä on virheasennon takia vähemmän tilaa ja sen takia se voi ärtyä.

Vaikka itse kuinka tsuumailen peilistä, en edestäpäin kyllä huomaa mitenkään, että oikea olkapää olisi jotenkin huonomassa asennossa kuin vasen. Sen sijaan peilistä selkää katsomalla näkee, että lapaluut on erilailla. Omituista, mutta ihanaa, että asia huomattiin ja voin nyt yrittää korjata sitä.

Lisäksi mulla oli selkärangassa pari nikamaa jumissa, jotka fyssari rusautti auki. Ja paineli muutenkin yläselkää, jonka seurauksena tällä hetkellä mulla on yläselkä kipeämpi kuin olkapää.


Sain jumppaohjeet ja kuminauhan, joten kai tää tästä pikkuhiljaa helpottaa. Toivottavasti, kun meillä on lomalle lähtöön enää 2 viikkoa ja yksi päivä! Lomasuunnitelmia on siis täällä blogissakin odotettavissa lähipäivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti