torstai 28. marraskuuta 2013

Legendaarinen PJ Clarke's

Tuskin kellekään on yllätys, että New Yorkin ravintolatarjonta on varsin mittava. Kaikille löytyy taatusti jotain ja monille matkan suunnitteluvaiheen tähtihetkiä on paikkojen vertailu, valinta ja pöytien varaileminen.

Itse olen kuitenkin vähän toista koulukuntaa. Vaikka tykkäänkin hyvästä ruuasta, en tykkää kovin tarkkaan etukäteen suunnitelluista aikatauluista. Enemmänkin meen fiiliksen mukaan ja syön silloin kun on nälkä. Tälläkin strategialla pääsee onneksi Nykissä pitkälle.


PJ Clarke's on yksi New Yorkin vanhimpia ja legandaarisimpia baareja. Kolmannen avenuen ja 55 streetin kulmassa sijaitsevassa pubissa on pitkä baaritiski ja täyteen pöytiä ahdettu ruokapuoli. Nykyään tosin sijainteja on muutama muukin, mutta tämä on se alkuperäinen.  Kuuleman mukaan täällä viihtyivät aikanaan Kennedyt, Frank Sinatra, Marilyn Monroe ja ties kuinka moni muu. 


Pöytävarausta ei tarvi, enkä itseasiassa edes ole varma otetaanko niitä ollenkaan. Iltaisin baari on tupaten täynnä duunin jälkeen lasilliselle tulevia ja pöytää joutuu varmasti odottamaan, mutta viiden-kuuden aikan pääsee yleensä pöytään jonottamatta. Ruoka on enemmän pubiruokatyyppistä kuin mitään erityisen hienoa, mutta tosi hyvää ja hampurilaiset ehkä kaupungin parhaita täydellisesti paistettujen pihvien ansiosta. Tunnelma on mahtava ja kaiken kiireen keskellä palvelu todella ystävällistä.


Jos siis Nykissä haluaa kokeilla ruokapaikka, jossa taatusti on muutakin kuin turistimassoja ja jossa aito vanhanajan tunnelma on aistittavissa, suosittelen ehdottomasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti