torstai 28. marraskuuta 2013

Legendaarinen PJ Clarke's

Tuskin kellekään on yllätys, että New Yorkin ravintolatarjonta on varsin mittava. Kaikille löytyy taatusti jotain ja monille matkan suunnitteluvaiheen tähtihetkiä on paikkojen vertailu, valinta ja pöytien varaileminen.

Itse olen kuitenkin vähän toista koulukuntaa. Vaikka tykkäänkin hyvästä ruuasta, en tykkää kovin tarkkaan etukäteen suunnitelluista aikatauluista. Enemmänkin meen fiiliksen mukaan ja syön silloin kun on nälkä. Tälläkin strategialla pääsee onneksi Nykissä pitkälle.


PJ Clarke's on yksi New Yorkin vanhimpia ja legandaarisimpia baareja. Kolmannen avenuen ja 55 streetin kulmassa sijaitsevassa pubissa on pitkä baaritiski ja täyteen pöytiä ahdettu ruokapuoli. Nykyään tosin sijainteja on muutama muukin, mutta tämä on se alkuperäinen.  Kuuleman mukaan täällä viihtyivät aikanaan Kennedyt, Frank Sinatra, Marilyn Monroe ja ties kuinka moni muu. 


Pöytävarausta ei tarvi, enkä itseasiassa edes ole varma otetaanko niitä ollenkaan. Iltaisin baari on tupaten täynnä duunin jälkeen lasilliselle tulevia ja pöytää joutuu varmasti odottamaan, mutta viiden-kuuden aikan pääsee yleensä pöytään jonottamatta. Ruoka on enemmän pubiruokatyyppistä kuin mitään erityisen hienoa, mutta tosi hyvää ja hampurilaiset ehkä kaupungin parhaita täydellisesti paistettujen pihvien ansiosta. Tunnelma on mahtava ja kaiken kiireen keskellä palvelu todella ystävällistä.


Jos siis Nykissä haluaa kokeilla ruokapaikka, jossa taatusti on muutakin kuin turistimassoja ja jossa aito vanhanajan tunnelma on aistittavissa, suosittelen ehdottomasti!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Find Your Flow

Osallistuin viime viikonloppuna Flow-jooga –kurssille Hima Happiness –studiolla. Kurssi oli tarkoitettu paitsi aloittelijoille, myös harjoituksen syventämisestä kiinnostuneille.

 


Itse olen joogannut vaihtelevalla menestyksellä jo vuosia, välillä aktiivisemmin ja välillä vähemmän aktiivisemmin. Olen myös kokeillut jos jonkinlaista suuntausta ja ties kuinka montaa salia. Tälläkin hetkellä mulla on kortti vissiin kolmelle salille, koska oon tosi kriittinen opetuksen suhteen. Pyrin käymään vain mielestäni hyvien opettajien tunneilla, jotta saisin harjoituksesta mahdollisimman paljon irti.

 

Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että haluaisin mennä jollekin kurssille, jossa käytäisiin läpi ihan perusasioita ja asanoiden linjauksia. Totuus on kuitenkin se, että tavallisella tunnilla ei näihin ehditä perehtymään kovin perusteellisesti ja edellisen kerran oon näitä käynyt läpi joskus vuosia sitten jollain astangan peruskurssilla. Ja kun en halua rikkoa itseäni, linjauksia olisi hyvä katsoa tarkemmin aina välillä. Tänä syksynä Himassa on ollut tarjolla muutama vastaava viikonloppukurssi, mutta vasta nyt aikataulu antoi myöten ja pääsin osallistumaan. Opettajana kurssilla on Joanna Koskinen.

 

Kurssi oli siis viime viikonloppuna, kaksi tuntia kumpanakin päivänä. Lauantaina keskityttiin enemmän hengitysharjoituksiin sekä liikkeen ja hengityksen yhdistämiseen, kun sunnuntaina käytiin tarkasti läpi perusasanoita.

 

Kaikkineen kurssi oli tosi kiva kokonaisuus. Lauantaina oli mulle ehkä helpompi päivä, mutta sunnuntaina nautin suunnattomasti asanoiden viilauksista ja vinkeistä oman harjoituksen kehittämiseen. Lisäksi oli ihanaa huomata, että mitään isoja tekniikkavirheitä ei ollut, joten omalla tiellä voi jatkaa huoletta.

 

Kurssia veti Joanna Koskinen, jonka tunneilla olen muutaman kerran käynyt aiemmin. Joanna oli juuri niin mahtava kuin odotinkin: innostava ja kannustava ja tosi asiantunteva: neuvoi tosi tarkasti, mutta kuitenkin rennon iloisesti ja tarjosi aina vaihtoehtoja, jos oma kroppa ei kaikkeen taipunut.


Mahtava viikonloppu siis!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Lincoln Park After Dark

Kokeilin taas uutta lakkaa. Vähän mietin, et tulikohan näistä liian tummat, mutta kai nää näin syksyllä on ok :-)


perjantai 22. marraskuuta 2013

Viikonloppu

Erityisen rasittavan ja ärsyttävän viikon jälkeen viikonloppu tulee kyllä tällä kertaa tarpeeseen. Ehkä oma kärttyisyyteni johtuu osittain siitä, että parina edellisenä viikonloppuna on ollut kamalasti ohjelmaa, enkä ole yhtään ehtinyt vain olla ja möllöttää. Kiireisen viikon jälkeen on ihan parasta, kun viikonloppuna saa vain olla kotona, maata sohvalla ja olla tekemättä mitään järkevää.

Tosin on mulla vähän ohjelmaa täksikin viikonlopuksi. Oon nimittäin menossa molempina päivinä pariksi tunniksi flowjoogakurssille, joka toivottavasti on enemmän energiaa antava kuin vievä. Jännittävää!

Ihanan rentouttavaa viikonloppua!


tiistai 19. marraskuuta 2013

Salaattia

Teatterin salaatit on ihania. Ajan joskus hakemaan sellaisen lounaaksi, vaikka matkaa vähän onkin. Ruokaisalla salaatilla pärjää kivasti koko päivän. Yleensä.

Tänään nimittäin hain päivällä salaattia ja töihin päästyäni olin kyllä vähän pettynyt. Alle puolillaan olevasta rasiasta tulin nimittäin lähinnä äkäiseksi. Ärsyttävää.


Että kyllä tän takia kannatti ajaa 10 kilometria. Suuntaansa.

Tosin on sanottava, että en ihan tän varassa ollut. Nimittäin pääsin ekaa kertaa testaamaan myös Akateemiseen avattua Starbucksia. Oon kävellyt siitä ohi jo muutamia kertoja ja aina jono on ollut massiivinen. Tänään satuin olemaan paikalla hiljaiseen aikaan, joten sain mukaan vielä kahvia ja ihanan muffinssin. Että ei se lounasreissu ihan pieleen mennyt :-)



perjantai 15. marraskuuta 2013

Yövieras

Meillä oli tänään mieluisa vieras, kun meidän 10-vuotias kummityttö tuli yökylään. Suunnitelmana oli myös pyörähtää kaupungilla etsimässä neuletakkia.

Löydettiin neuletakki ja sen lisäksi farkut ja paita. Onneksi oli kantaja mukana.


Vähän iltaeväitä

Tältä ne sit näytti
Onnistunut ilta siis kaikin puolin. Ja tossa se vielä makoilee lattialla ja pelaa iPadilla. Sen verran täällä osataan, että lapsivieraat saa kukkua hereillä myöhään. Eivät sitten toivottavasti herää kauheen aikaisin :-)

torstai 14. marraskuuta 2013

Lomasuunnitelmia

Aina pitäisi olla joku matka varattuna. Yleensä onkin, mutta nyt ei ja havahduttiin tossa muutama päivä sitten siihen, että talviloma-aika ei enää ole kaukana ja ehkä tätä pimeyttäkin jaksaisi paremmin, jos tietäisi, että kohta pääsee lämpimään.


Talvella pystytään yleensä pitämään lomaa reipas viikko. Kahden aikuisen taloudessa voidaan onneksi lähteä ilman yleisten loma-aikojen rajoituksia, joten sikäli kädet on aika vapaat.

Mutta mutta. Olisi kivaa mennä jonnekin, missä on lämmin. Ja jonnekin, minne ei olisi älyttömän pitkät lennot tai muuten aikaa vievät yhteydet. Aikaerokin saisi olla siedettävä. Ja olisi mukavaa nähdä uusia paikkojakin.

Yleensä meillä mä olen se, joka alkaa sauhuta lomavarauksista, mutta nyt kun mieskin jo ihmetteli, että ei olla varattu mitään, olisi ehkä aika ryhtyä tuumasta toimeen. Enää pitäisi vaan keksiä kohde.


First world problem, tiedän.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Itiksen herkku

Käväisin tänä iltana ruokaostoksilla Itiksen Stockalla. Koko tavaratalo on muuttanut ja uudistunut Herkku vei sydämeni.

Keskustan Stockan tyyliin rakennettu Herkku oli mahtava paikka paikka paitsi tehdä ostoksia myös ihastella kauniisti esille laitettuja ruokia. Mahtavat liha-, kala-, juusto- ja leipätiskit olivat parasta antia. Ilahduttavaa oli myös runsas luomuvalikoima.

Illalla oli mukavan hiljaista, joten ehdin rauhassa tutustua kauppaan. Henkilökunta oli tosi ystävällistä ja hymyileväistä ja palvelu muutenkin erinomaista, joten kauppareissu oli tosi onnistunut.

Kuvat puhukoon puolestaan.






torstai 7. marraskuuta 2013

Kujalla

Hakaniemeen muistaakseni viime keväänä avattu Rento-bistro on ollut pitkään listallani paikoista, jotka haluan testata. Tänään pääsin vihdoin kokeilemaan nimensä tässä välissä Kujaksi vaihtanutta paikkaa.


Hakaniemenkadulla sijaitseva bistro on sisustukseltaan melko simppeli, mutta henkilökunta oli tosi ystävällistä ja tunnelma mukavan rento.


Kanasalaatti oli aivan mahtavaa.
Kujassa on viikonloppuisin tarjolla kuuleman mukaan varsin mainio brunssi. Tämän iltaisen vierailun perusteella aion ehdottomasti testata senkin!

tiistai 5. marraskuuta 2013

French Manikure White Tip Pen

Säännöllisin väliajoin ihastelen ranskalaista manikyyriä ja pitäisin sellaista  varmaan aina, jos vaan osaisin tehdä. Oon kokeillut vaikka mitä kynsilakkoja, tarroja sun muita ja lopputulos muistuttaa parhaimmillaankin tyyliin kaksivuotiaan piirrustusharjoitusta. En vaan osaa.

Jälleen kerran hairahdin uuteen kokeiluun ja ostin Sally Hansenin kynän, jolla voi piirtää valkoiset tipit. Helposti. Hah.


Tuumasta toimeen siis. Eka tosiaan maalailin kynnen kärjet kynällä. Tulos oli ekaksi kokeiluksi yllättävän siisti.


Ei nyt ehkä mikään maailman paras, mutta noin miljoona kertaa parempi kuin mihin olen aiemmin pystynyt.

Annoin tippien kuivua varmaan tunnin ja koko kynnelle levitin melkein väritöntä lakkaa.

Ja tällaiset niistä tuli.

Tulos oli yllättävän hyvä, vaikka vähän jouduinkin säätämään. Mutta kynä on selvästikin tähän mennessä ainoa konsti, jolla on edes teoreettiset mahdollisuudet onnistua.

Ja nyt parin päivän päästäkin lakat on vielä hyvännäköiset eli kohtuulisen tasaisesti ilmeisesti onnistuin kynällä valkoisen lakan levittämään. Jihaa!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Kolme kuukautta

Kävin tänään pitkästä aikaa tutkimassa tämän blogin kävijätilastoja noin niin kuin pitkällä aikavälillä. Mähän perustin tän blogin viime kesänä meidän kolmen viikon Aasian lomaa varten. Tarkoituksena oli päivitellä kuulumisia sukulaisille ja ystäville. Tuolloin blogi oli vielä suljettujen ovien takana, eli ei löytynyt googlesta eikä mistään muustakaan.

 

Kirjoittelin kuitenkin satunnaisesti vielä kotiintulon jälkeenkin ja elokuussa, tasan kolme kuukautta sitten tulin ulos kaapista eli avasin blogin kaikille kiinnostuneille. 


Blogi muutti uuteen osoitteeseen ja samalla rekisteröidyin mm. blogilistalle. Ja kun äsken katsoin tilastoja tältä ajalta, niin mun blogissa on jo lähes 2000 sivun katselua. 2000! Kamala määrä. Pelottavaa ja ihanaa! En kyllä tiedä onko toi kaikkien muiden mielestä tosi vähän, mutta mulle se on tosi paljon. Ja ihanaa, että niin moni on käynyt täällä ja jotkut teistä jopa useaan kertaan ja toivottavasti tulette uudelleenkin.

 


Mähän olen siis ihan noviisi näissä blogiasioissa. En edes lukenut säännöllisesti mitään blogia ennen kuin perustin oman. Ja senkin jälkeen vaan muutamia. Mut nyt mietin, että olisi kiva kuulla teidän lukijoiden mietteitä siitä, mitkä asiat kiinnostaa ja mitkä ei. Tai siis millaiset postauksen on kiinnostavia ja mitä ei jaksa lukea. Ja mitä vaan muitakin toiveita. Kun kirjoitan tätä paitsi omaksi ilokseni myös tietenkin teille lukijoille.


Kaikki kommentit ja ehdotukset on siis tervetulleita!


Ihanaa viikkoa!